Vientitoimintojen arviointi ja viennin aloittaminen
-
1.3.2022
Viennin aloittaminen on monella mielessä ja usein isoin haaste on siinä miten lähteä liikkeelle, mitä tulisi tehdä ja missä järjestyksessä. Varsinkin pienissä yrityksissä, joissa viennin käynnistäminen on yhden tai kahden ihmisen vastuulla, on tämä usein se suurin viennin este. Olemassa olevan viennin kasvun jämähtäminen tai hiipuminen aiheuttaa samanlaisia haasteita.
Olemme alkuvuoden aikana aloittaneet neljä viennin käynnistämiseen liittyvää projektia. Kaikki yritykset toimivat täysin eri aloilla, mutta toimenpiteet, joita on listattu ja aikataulut, jotka olemme lyöneet lukkoon, muistuttavat paljon toisiaan. Ulkopuolisina toimijoina meidän on usein helpompi nähdä, mitä toimenpiteitä tilanne vaatii, jotta päästään askel kerrallaan eteenpäin ja kohti myyntiä ja myynnin kasvattamista. Kun toimenpiteet on sovittu, aikataulu lyöty lukkoon ja kunkin toimenpiteen vastuuhenkilö nimetty, pidämme 2-4 viikon välein päivityspalavereita, joissa käymme läpi tehdyt ja tulevat toimenpiteet sekä hienosäädämme suunnitelmaa ja aikataulua tarvittaessa. Tästä ‘vierelläkulkija’ -palvelusta olemma saaneet paljon hyvää palautetta ja säännöllisten palavereiden ansiosta vienti pysyy mielessä, toimenpiteet tulee tehtyä ja niistä tulee osa rutiineja.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat sähköpostiisi lyhyen tarkistuslistan jonka avulla voit tarkistaa mitkä asiat teidän yrityksessä ovat kunnossa ja mitkä vaativat toimenpiteitä
LINKKI
“Selkeytti toimia – mitä ja miten pitää alkaa viemään asioita eteenpäin jotta uomat kansainvälisille markkinoille avautuu.”
Tommi Alapuranen, EXSTRE (TJA-Mechanic Oy)
”Vientitoimintojen kehittämispaja oli innostava ja hyödyllinen kokonaisuus. Markon ammattitaito huokui prosessista ja oli ilo huomata, että vaikka yrityksen vientisuunnitelmat ovat vielä ihan suunnitelma-asteella niin Marko tarttui innostavasti ja ideoiden aiheeseen. ”
Johanna Perttilä, Dialogis Oy
”Asiat ovat edenneet viivytyksettä. Työskentely on ollut johdonmukaista ja jäsenneltyä.”
Pertti Rytkönen, Livetech Oy
Rahoitusvaihtoehtoja, joita asiakkaamme ovat tähän palveluun hyödyntäneet:
- Yritysten kehittämispalvelut – ELY-keskus (linkki)
- Leader perustamistuki (linkki)
- Yritysryhmähanke (linkki)
Alla muutamia esimerkkejä otsikkotasolla toimenpiteistä, joita olemme yritysten kanssa päättäneet ja aikatauluttaneet.
TAVOITTEET
- Puretaan tavoitteet konkreettisiin osiin v. 2022, 2023, 2024
IPR
- Selvitetään nykyiset mahdollisuudet suojata keksintö
MARKKINASELVITYS
- Kysely, miten yrityksen ja tuotteen nimi toimii valituilla vientimarkkinoilla
- Kilpailevan vaihtoehdon hintojen selvittäminen
- Listataan potentiaaliset asiakkaat valituilta kohdemarkkinoilta
- Selvitetään alan messut valituilla kohdemarkkinoilla
- Sanaston kääntäminen – vientituotteet ja avainsanat
- Avainsanatutkimus Google
- Avainsanatutkimus Amazon
- Amazonin kulurakenne-esimerkki
- Selvitetään lähetyksen hinnat muutamiin vientikohteisiin
- Yleiset ohjeet – tullit ja verot (EU ja EU:n ulkopuolelle)
PILOTIT
- Kontaktoidaan potentiaaliset asiakkaat ja sidosryhmät
- Käynnistetään pilotit
- Palautteen kerääminen
MYYNTI JA MARKKINOINTI
- Hinnoittelu & hinnasto
- Uusasiakashankinta ja asiakaskunnan kasvattaminen – asetetaan tavoitteet ja aikataulu
- Perehdytyskansio uusille myyjille
- Markkinointivideot (esittely ja käyttöönotto)
- Aktiivisuus Facebook -ryhmissä
- Myynti- ja markkinointi kanavien rajaaminen selkeyttämään omaa toimintaa
- Jälleenmyynnin tukeminen -vuosikalenteri
- Materiaalit ja ohjeet jälleenmyyjille
- Suunnitelma miten markkinointia voisi tehdä yhdessä jälleenmyyjän kanssa
- Ostajaprofiiliin luominen
- Esimerkkejä hyvistä jälleenmyyjistä ja muut kriteerit
- Tehdään jälleenmyyjäprofiili ja listataan lisää vastaavia
- CRM -työkalu myynnin seurantaan
- LinkedIn -profiili kuntoon
- Sales pitch -työpaja
- Lehdistötiedote ja / tai mainos alan lehdissä
- Kontaktointi – potentiaaliset asiakkaat
- Kontaktointi – potentiaaliset jälleenmyyjät
TUOTTEET JA TUOTEKEHITYS
- Hyväksynnät kuntoon
- IPR strategia
RAHOITUS
- Lista eri rahoituksista ja ehdotus missä järjestyksessä tukia voisi hakea
Lisätietoja saat ottamalla yhteyttä meihin:
Marko Luoma
045 880 3770
marko.luoma@xport.fi
Marja Sulkakoski
040 667 2166
marja.sulkakoski@xport.fi