Tavoitteena kansainväliset markkinat ja viennin kehittäminen?

Tarjoamme kansainvälistymispalveluita sekä kokeneille vientiyrityksille että vientiä vasta suunnitteleville tai aloitteleville toimijoille,
ja toteutamme erilaisia vienninkehittämishankkeita elinkeinotoimijoiden kanssa.

Xportin kansainvälinen tiimi kartoittaa yrityksenne vientivalmiudet, ja yhdessä teemme suunnitelman yrityksenne viennin kehittämiseen ja sopivien yritystukien hakemiseen. Toteutukseen valitsemme Xportin palveluista teille sopivimmat.
Olemme mukana joka askeleella, yrityksenne tarpeiden mukaan!

Asiakkaat kertovat

"Yritysryhmähankkeen aikana tehty elintärkeä ja tarkka myynnin ja markkinoinnin vuosikello on ollut meille hieno aarrekartta: niin johdon väline, kuin kaikille kokonaiskuvan rakentamisen betonilaatta"

Susanna Myllymäki, toimitusjohtaja
More Joy Oy

”Selvitys keskittyi Ruotsin sekä Hollannin katukeittiömarkkinan nykytilan ja nykyisten toimijoiden kartoittamiseen. Tutkimuksen tuloksena syntyi ajantasainen näkemys markkinointikanavista, toimijoista, tuotteista, potentiaalisista asiakkaista ja kilpailijoista kyseisillä markkinoilla. Näillä toimenpiteillä löysimme kumppaneita, joiden kanssa jatkamme tuoteperheen kehittämistä ja testausta.

Yhteistyö sujui heti tarjousvaiheesta lähtien erinomaisesti. Xportin ammattimainen ote työssä ja raportoinnissa sekä jouhea yhteistyö koko projektin ajan säännöllisin palaverein oli vertaansa vailla. Saimme enemmän kuin odotimme!".

Henri Penttilä, toimitusjohtaja
Teuvan Keitintehdas Oy

"I have been on a number of trade missions throughout the world and this trade mission organised by Xport was outstanding. The Xport team was responsive from the beginning of the process and any questions or concerns were addressed in record time. The final agenda for the arranged meetings was well prepared, detailed and sent to me with enough time for me to review and prepare for the meetings."

I was very impressed with how well the potential appointments met all my needs. The caliber of appointments was nothing short of amazing.

I have been a number of trade missions where a "good meeting" return would be about 20%. This Finish trade mission was a solid 50% with a very high degree of closer potential. This was an amazing week of appointments.

Andrew Nickodemus
Redi-Rock International
Global Account Manager

"Xport on ollut meille tärkeä apu kansainvälistymisprojekteissamme
Euroopassa, Japanissa ja Pohjoismaissa. Olemme tehneet Xportin kanssa
markkinaselvityksiä, messuyhteistyötä, käännöstöitä sekä
yhteistyökumppaneiden kartoitusta ja suunnitelmaa jälleenmyyntimme
kehittämiseksi. Yhteistyö on ollut erittäin sujuvaa ja antoisaa!"

Minttu Karppinen, markkinointipäällikkö
Lankava Oy