Kasvua viennistä -asiakastyytyväisyyskysely
-
16.5.2017
Halusimme suorittaa asiakastyytyväisyyskyselyn, jotta voisimme selvittää kuinka asiakkaamme näkevät yrityksemme ja kuinka voimme jatkossa palvella asiakkaitamme entistäkin paremmin. Sisällytimme kyselyyn sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä liittyen eri osa-alueisiin. Osa kysymyksistä liittyy Xportiin yrityksenä ja osa keskittyy palveluihin, jotka sisältyvät Kasvua viennistä -hankkeeseen.
Haluamme saada palautetta asiakkailtamme, jotta voimme kehittää palveluitamme niin, että ne vastaavat mahdollisimman tarkasti heidän tarpeitaan ja toiveitaan. Lisäksi haluamme tietää millaisia asioita asiakkaamme arvostavat ja mitkä asiat tulisi heidän palautteensa perusteella pitää ennallaan. Saamaamme positiivista palautetta käytämme markkinoinnissamme ja huolehdimme, että myös jatkossakin näitä asiakkaillemme mieleisiä asioita pidetään yllä.
Saamamme palaute oli hyvin positiivista ja erittäin opettavaista. Iloksemme tiimimme nähdään ystävällisenä, ammattitaitoisena ja avuliaana. Xportin vahvuuksiksi mainittiin asiakaslähtöisyys, laaja kansainvälinen verkosto ja kokeneet kouluttajat. 100 % asiakkaistamme suosittelisi Xportia tutuilleen, mikä kertoo siitä, että hankkeemme on ollut erittäin onnistunut. Hankkeeseen osallistuneista 55,6% sanoi jatkavansa yhteistyötä kanssamme ja 44,4% vastasi ”mahdollisesti”.
Kiitos osallistujille kyselyymme vastaamisesta. Palautteenne on meille todella arvokasta ja auttaa meitä palvelemaan teitä entistäkin paremmin jatkossa!
Rosa Ojala, Projektiassistentti